tiistai 15. kesäkuuta 2010

home sweet home vol 1

Ajattelin viimein laittaa jotain kotikuvia. Uusia en ole ehtinyt ottamaan, joten kaivelin koneelta joitakin hieman vanhempia kuvia. Meillä koti on yleensä siivouksen jälkeen sen ohikiitävän sekuntin ajan järjestyksessä ja sillä sekunnilla harvoin tulee oltua kameravalmiudessa ottamassa uusia kuvia!



Meidän koti käsittää siis noin 120 neliötä ja me rakennettiin se vuonna 2008. Kaikkee pientä laittamista on edelleenkin, huonekaluja ja sisustusratkaisuja paljon hankittavana.



Sisustamisessa tykkään kasveista ja kukista ja kynttilöistä, mutta inhoan kaikkea pientä tilpehööriä, jotka ovat siivotessa tiellä.



Eilen olin shoppailemassa veljen kanssa, lähinnä makutuomarina hänen huonekaluostoksilla. Tämän viikon omaan ohjelmistoon kuuluu muun muassa käydä yliopistolla avoimen yliopiston toimistolla selvittämässä muutamia opintovaihtoehtoja ja ajattelin jos saisin raahattua itseni kuntoilemaan myöskin tämän viikon aikana.

Ei kommentteja: