sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Supertouhuajat

Pari viikkoa ollaan myyrätty pihalla, ja lisää saadaan myyrätä vielä seuraavat kaksi viikkoa. Hommat aloitettiin kuukausi sitten. Piha piti saada siihen kuntoon että kaivinkone pääsi hommiin, joten talkooporukalla suursiivottiin koko piha. Pelkästään jo pihojen raivaaminen avarti pihaa todella paljon. Lahjoitettiin rakennusjätteenä jääneet puut polttopuiksi netin kautta ja saatiin jälleen lisätilaa pihalle.

Pihalla on otettu huikkaa kerran...


... jos toisenkin..


Pihan pitäisi olla valmis heinäkuun alkupuolella, joten silloin tulee aikamoinen pläjäys pihakuvia. Pihamullat on saatu jo pihaan. Ensi viikolla käyn kysymässä tarjouksen pihakivistä. Murskeet on kaikki ajettu jo pihaamme, ainoastaan talon vieressä puuttuu murskealueet. Kasvejakin on jo istutettu :)

Kauhean hommailun lisäksi ollaan nautittu myös kesästä. Otettu aurinkoa ja kaivettu hiekkaa.

Minä hankin ensimmäisest crocsini :) Ihanaiset lepardit!

Neiti on ollut innokas kukkien kastelija!
Tänään ohjelmassa spinningiä ja siivoamista, pariin päivään ei olla pihaan koskettukaan, hieman otettu etäisyyttä kovan raatamisen jälkeen! Juhannuksena jatketaan, mutta muistetaan varmasti juhannustakin juhlia ;)

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ikean ihana uusi mallisto

Ikealle on tullut uusi PS-desingmallisto. Olen täysin ihastunut kaikkiin uusiin ihanuuksiin ja tahtoisin mielellään ne kaikki mikäli ne meille vaan mahtuisivat :) Keräsin tähän postaukseen mieleisimmät tuotteet, joista varmaan osa tulee hankittuakin.

Ihastuin malliston väreihin ja mallistosta löytyi ihania uusia ideoitakin. Mallistoon kuului kivoja tuoleja. Haluan ehdottomasti punaisen tuolin sekä säilytyshyllykön. En vain tiedä minne ne sijoittaisin :)
Olohuoneeseen haluaisin kätevät sohvapöydät. Aukot pöydässä on hauska idea ja niihin saisi fiksusti esimerkiksi kaukosäätimet. Valkoisesta vitriinikaapista tykkäsin myös erityisen paljon sen muotoilun takia.

Mallistossa on hauskoja yksityiskohtia. Matto on hauskan kuvioinen. Täytyy vaan vielä myymälässä hiplata millaista materiaalia matto on. Ihania yksityiskohtia löytyy erilaisista astioista sekä muun muassa naulakosta jollaisen haluaisin meillekin. Kiva idea laittaa myös hyllyjä, joihin voi jättää esimerkiksi avaimet. Emilian huoneeseen haluaisin säilytyslaatikoita.


 Kukkafriikkinä innostuin uudenlaisesta kukkatelineestä. Kaupassa on aina niitä tylsiä puisia, joten tämä olisi ehken modernimpi.Mallistoon kuuluu myös erilaisia sohvia, hyllyjä. Esimerkiksi hylly pyörillä on kivan näköinen ja monikäyttöinen.
Viime viikolla pääsykokeissa sisustussuunnittelijan linjalle. Ensi viikolla odotellaan tuloksia