torstai 18. marraskuuta 2010

Pikkujoulushoppailuja ja kirpparilöytö

Joulukuussa meillä on miehen firman pikkujoulut, jonne kerrankin saa ottaa myös avecin mukaan. Iski heti hirvee vaatekriisi, ennen kuin löysin H&Mltä edullisen ihanan punaisen mekon. Alesta löytyi myös kiva pikkulaukku sekä vähän bling bling meikkiä. Eiköhän näillä yhdet pikkujoulut pärjätä.

Image and video hosting by TinyPic

Eilen käytiin kirpparikierros ja tein neidille aivan ihanan löydön. Uudenveroinen ihaa-ajopeli lähti mukaan. Pyörät saa alta käännettyä pois, jolloin lelu toimii myös keinuna. Mieleinen oli, vaikka kuvassa ollaankin aika totisia :)

Image and video hosting by TinyPic

Neiti on alkanut touhuta ja viihtyä lattialla yhä enemmän. Tänään kun äidin silmä vältti, oltiin jo vedelty laatikot auki!

Image and video hosting by TinyPic

Huomenna pitäisi soittaa kampaajalle aika. Vois vähä ehkä leikellä pitkästä aikaa. Sit vielä ehkä ennen pikkujouluja väriä päähän!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Keittiön suunnitelmaa

Keittiön sisustaminen on jäänyt meillä vähän vaiheeseen. Nyt kun olen neidin kanssa kotona ja katsellut keittiötämme, olen alkanut suunnitella ja pikku hiljaa toteuttaa keittiön laittamista. Keittiö kaipaa mielestäni piristystä ja raikastusta ja haluankin sinne jotain valkoisia ja vaaleita värejä tummien kaappien ja tasojen kanssa. Ensimmäinen ostos oli Jotexilta tilattu räsymatto, tykkään siitä kovasti ja se vaikuttaa jo paljon ilmeeseen.

Image and video hosting by TinyPic

Keittiössä on välikkö, joka aikaisemmin toimi koiran ruokailutilana, mutta siirsimme koiran ruokapaikan uunin eteen laatoille, koska juomavedet tuntui aina olevan laminaatilla. Tämä välikkö on toiminut sen jälkeen "törkyvarastona". Nyt haluaisin siihen vaaleat baarijakkarat, jolloin taso toimisi aamiaspöytänä. Verhoksi haluan ehdottomasti Vallilan vaaleansinisen kappaverhon, kunhan mies ehtii asentamaan verhotangon. Somisteeksi haluaisin yhtenäisiä vaaleita purkkeja ja purnukoita. Erityisesti ihastuin Ikean punakuviollisiin purkkeihin. Ostoslistalta löytyy myös Obh Nordican radio/leivänpaahdin, joka on sopivasti retron näköinen :)

Image and video hosting by TinyPic

Tänään lähden veljen ja Empukan kanssa kiertämään kirpparilla ja asioilla, joten toivottavasti löytyy jotain kivaa!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sunnuntai-illan inspiraatiota

Olen jo pitkään haaveillut Emilian tulevaan huoneeseen nojatuolia, sellaista löhölinnaa, jossa voisi vaikka lukea satuja illalla ja päivällä vaikka istuskella, kun neiti leikkii. Esimerkiksi Ikean ektorpin nojatuoli olisi mieleen, mutta tuntuu, että kaikki nojatuolit ovat niin pirun kalliita. Sain kuitenkin idean lukiessa uutta 101 ideaa lehteä. Lehdessä oli vinkki ja ohjeet, kuinka päällystetään vanha nojatuoli.

Image and video hosting by TinyPic

Ajattelin joku päivä käydä kiertämässä kirpparit ja kierrätyskeskukset, koska olen monesti jo törmännyt niissä aivan ihanan pehmeisiin vanhoihin nojatuoleihin, jotka ovat olleet hirveän värisiä tai hieman kulahtaneita. Hintaa tuoleilla on ollut 10-30€. Netistä selailin kangaskauppoja ja törmäsin tähän ihanaan verhoilukankaaseen, suht edullinenkin. Plussana myös se, että kangasta voi käyttää molemmin puolin, joko beigenä tai valkeana. En nimittäin äkkiseltään osaisi päättää kumpi on kivempi!

Image and video hosting by TinyPic
http://www.pikku-aurinko.fi/kankaat-ompelutarvikkeet/

Toinen kiva vinkki lehdessä, jonka ehkä voisi myöskin toteuttaa, oli Emilian huoneen rahien päällystäminen. Kuvassa oleva väri olisi juuri sopiva ja rahi on ihanan pehmeän näköinen.

Image and video hosting by TinyPic

Tykkäsin kovasti tästä lehtiuutuudesta ja aion varmaan ostaa jatkossakin, jopa ehkä tilatakin. Vinkkejä on kuitenkin laidasta laitaan, nikkarointia, ompelemista, neulomista ja jopa ruokaohjeita. Eli kaikkea kivaa :)

kuva

lauantai 13. marraskuuta 2010

Isinpäivää.. jo ennakkoon

Mies on huomenna tuplavuoron töissä, joten meillä vietetään isinpäivää jo tänään. Mitään erityistä ei olla suunniteltu, syödään kakkua ja varmaan miehen sukulaisia tulee käymään. Nyt odotetaan jo isiä töistä ja neidille taas laitettiin "ykköset" päälle :) Äidillä kotoisasti farkkuleggarit, neule ja äidin tekemät villasukat..

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Tunnin päästä saadaan sitten syödä kakkua, jota aloitin jo tekemään eilen. Paistoin pohjan valmiiksi ja tänään tarvitsi vaan täytteet laitella ja "koristella". Varmaan toinen kerta elämän aikana, että väkerrän kermakakkua, joten tulos oli ihan ok. Kerma on tunteella ja tarkkuudella pursotettu (eli tyyliin Emilia kiukkuaa kainalossa ;D ) Täytteenä mansikoita ja kermarahkaa. Ja koska kyseessä on myös myöhäinen mamman synttärikakku, niin totta kai pinkkiä marsipaania..

Image and video hosting by TinyPic

Joten hyvää isinpäivää kaikille isilöille jo ennakkoon!

torstai 11. marraskuuta 2010

Ja eikun lisää retroa!

Saatiin vielä toinenkin retrolipasto, joka sekin liittyy tuunattavien asioiden listalle. Todennäköisesti tuunataan vasta ensi keväänä, kun homman voi sitten hoitaa varastossa, sisällä meillä ei valitettavasti ole tilaa maalaamiseen jne. Tarkoituksena olisi maalata senkki tummaksi, saman väriseksi kuin ruokapöytä.

Image and video hosting by TinyPic

Laitoin lipastolle ensimmäiset jouluvalot, lahja vanhemmiltani. Lisäksi kauan sitten ostettu ikean "kaappikello" pääsi arvoiselleen paikalle näkyviin. Kukkiin pitäisi hankkia kaikkiin valkoiset ruukut.

Image and video hosting by TinyPic

Tänään on myös jo aamulla ahkeroitu. Emilian meni jo kymmeneltä päiväunille, joten kolailtiin terassia ja siivottiin kodinhoitohuonetta, saunaa ja kylpyhuonetta. Ilalla lähdetään isänpäivälahja ostoksille, katsotaan mitä kivaa meidän papalle löydetään!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Hyvää syntymäpäivää minulle :)

Tänään on sitten minun 27-vuotis synttärit. Mamma on juhlistanut sitä muun muassa siivoamalla :) Kauhee kiire on edelleen, miljoona raksajuttua pitää isin ja äidin kiireisenä, ettei ehdi päivässä netissä kun sähköpostin lukea. Mies laittelee lumiesteitä katolle, minä siirtelen halkoja miehen rakentamaan halkokatokseen, jotta meillä olisi kuivia puita talveksi. Perjantaina juhlittiin, käytiin työpaikkani järjestämällä illallisella ja se toi mukavaa vaihtelua arkeen. Tosin oltiin jo kymmenen aikaa laskemassa lapsenvahdit kotiin :)

Uhkaavasti näyttää siltä, että saadaan tällä viikolla tehtyä kaikki raksahommat ennen talvea loppuun! Tässä nyt kuitenkin jotain kuvia tältä viikolta!

Neiti alkaa olla koko ajan vikkelämpi. Laitoin Emilian matolle ja pyörähdin keittiössä, ja kappas oltiin lähdetty jo liikkeelle. Meillä ei edelleen ryömitä, mutta neidillä on omat keinot päästä pisteestä A pisteeseen B! Huomaa, että neidin lelut ovat vallanneet meidän olohuoneen!

Image and video hosting by TinyPic

Koko viime viikon Joensuussa satoi kaatamalla vettä, joten koko perheessä oltiin vähän näissä fiiliksissä. Ei päästy ulos ei..

Image and video hosting by TinyPic

Tänään mamman synttäreiden kunniaksi neidille laitettiin ykköset päälle ja toivotettiin mammalle hyvää syntymäpäivää :) Kakkua tosin on tarjolla vasta viikonloppuna kun yhdistetään isänpäivä ja mammanpäiväkakku!

Image and video hosting by TinyPic

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pientä retroa

Saatiin viikonloppuna sukulaisilta vanhoja huonekaluja. Ensimmäisenä kotiin tuotiin vanha kirjoituspöytä, jonka lisään listan jatkoksi kunnostuprojkteihin. Tai voi olla, etten tee pöydälle mitään :) Kirjoituspöytä tulee toimimaan ompelupöytänä, ja se siirtyy meidän makuuhuoneeseen, kunhan jossain vaiheessa siirrämme Emilian omaan huoneeseen. Väliaikaisesti pöytä sijoitettiin nyt olohuoneeseen paikkaan, johon meillä on tarkoitus hankkia iso senkki. Tuli oikein kunnon retronurkkaus!

Image and video hosting by TinyPic

Ajatuksena olisi, että maalaisin hyllyn kiiltomustaksi. Vetimet täytyy vaihtaa, koska yksi vetimistä puuttuu ja löysin ihania vaihtoehtoja täältä. Aivan ihana sisustuskauppa!

Image and video hosting by TinyPic

Tällä viikolla onkin pitkästä aikaa paljon ohjelmaa. Huomenna lähdetään neidin kanssa asioille ja keskiviikkona saadaan ihania vieraita. Torstaina huokaistaan, mutta perjantaina onkin kivaa ohjelmaa. Lähdetään miehen kanssa työpaikkani 30-vuotisjuhlille syömään ja ehkä sen jälkeen pyörähdetään kavereiden kanssa juhlimassa myös minun synttäreitä, jotka tosin ovat vasta ensi viikolla, tiistaina. Joten kiva viikko tulossa!