tiistai 16. syyskuuta 2014

Uusi blogi aloittaa

Uutta blogiani pääsee seuraamaan osoitteessa: http://liikkuviaosia.blogspot.fi/


Tervetuloa lukemaan!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Blogi uusiutuu ja muuttaa

Tauko venyi pitkäksi blogihiljaisuudeksi ja välillä olen mielessäni jo haudannutkin koko kirjoittamisen. Viime aikoina olen kutienkin jatkuvasti miettinyt palaamista kirjoittamaan ja varsinkin valokuvaamaan arkea. Yksi syy venähtäneeseen taukoon on tässä:
Meille tulee jouluvauva joka vaivasi mamma kolme ensimmäistä kuukautta järkyttävällä pahoinvoinnilla! Nyt mennään jo rv 25 ja olo suht hyvä, kipuja lukuunottamatta. 
Blogille on tulossa uusi osoite, uudet kujeet ja toivon mukaan aktiivista kirjoittelua. Päivitän uuteen blogiin miten raskaus on mennyt ja jatkossa lisää raskaus- ja vauva-asiaa, pehe-elämää hyvine ja huonoine hetkineen :), kauneusjuttuja, sisustamista ja muuta elämää! Ensi viikolla jatketaan!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Meidän huussi!

Meidän huussi on jo jonkin aikaa ollut valmiina,mutta nyt sain viimein aikaiseksi ottaa kuvia lopputuloksesta. Vessahan oli aikaisemmin maalattu ja tumma väri alkoi häiritä. Lisäksi halusimme laattapinnan, koska se olisi helppo pitää puhtaana. Lopputulos onkin ihanan raikas.

Kaikki työt lukuunottamatta pieniä sähkö- ja putkihommia tehtiin itse. Tai siis mies teki :) minä autoin laattojen saumaamisessa, silikoonien laitossa, kalusteiden kasaamisessa ja olin siivoamisvastaavana!

Projekti venyi pitkäksi, mutta toisaalta säästettiin todella paljon tekemällä itse. Kalusteet ovat kaikki hankittu ikeasta

Meidän perhe on tällä viikolla lomalla, joten monta projektia on tehtävänä. Siivoamista, kirpparijuttujen raivaamista jnejne. Toivon mukaan ehtisi muutaman jutunkin käydä tänne päivittämässä! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mamma insgramissa

Nyt on hureuduttu ja siirrytty totaalisesti nykyaikaan :D Minut löytää myös instagramista!

http://instagram.com/hannaliini/#

Tervetuloa seuraamaan sinnekin! Tää mamma lähtee jatkaa pikkujoulujen jälkeistä päivää :o

lauantai 7. joulukuuta 2013

Tukkaprojekti

Viikonlopun hiustenvärjäysprojekti alkoi torstaina kun värjäsin kulahtaneen punaisen pääkuontaloni mustaksi.

Halusin kuitenkin pehmentää lopputulosta ja lisätä jotain kivaa väriä. Oon jo pitkään halunnut kokeilla lorealin wild ombres värjäystä, mutta en ole uskaltautunut. 

Väri olikin yllättävän helppo levittää mukana tulleen harjan avulla. En halunnu vaaleita latvoja pelkästään vaan halusin raitoja/osioita. Lopputulema näyttää tältä: 

Tykkään kovasti ja auosittelen kokeilemaan. Jopa minä rähmäläpäläkin onnistuin :)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

IPhonen testausta

Joulu tuli tänä vuonna aikaiseen ja hemmottelin itseäni uudella puhelimella. Tykkään kovasti uudesta iphonesta. Tähän saa ehdottomasti paljon tarpeellisia ohjelmistoja. Kokeillaan nyt tätä bloggailuakin! 

Hemmottelusta puheen ollen, kävin laitattamassa elämäni ensimmäiset rakennekynnet pikkujoulukauden kunniaksi

Tällainen pikapostaus. Toivon mukaan jatkossa tulisi enemmänkin kirjoitettua kun se on näin näppärä. Kamerakin on todella laadukas!

torstai 28. marraskuuta 2013

Jos sais toivoo ihan mitä vaan

 
 
Järkytyin alkuviikosta ajatukseen, että kohta on joulukuu. Yhtään ei ole vielä joulufiilistä vaikka yleensä en malta odottaa että heti marraskuussa vaihdan kotiin jo jotain punaista kuosia ja laittelen valoja jne. Ehkä se johtuu järkyttävästä kiireestä töissä ja siitä ettei luntakaan oikein ole tullut.
 
Nyt sitten tuli pysähdys kiireeseen viikon sairasloman merkeissä ja lääkärin määräyksestä täyslepoa. Pari päivää nukuttuani totesin, että olisi kiva vaihtaa jotain vähä jouluisampaa, mutta pysytään nyt lääkärin ohjeen mukaan pedissä :)
 
Selailin kuitenkin netissä kivoja joululahja ideoita ja jos saisin toivoa iiiihan mitä vaan, näyttäisi lahjalista varmaan tältä:
Kuvat lainattu netistä
 
 
Ikealta kukkataso sekä sohvapöytä, Matto hobbyhall sekä Kartellin säilytyshylly
 
Lisäksi ihania Kartellin valaisimia..
 
Kuvat lainattu netistä
 
 
Realistisia toiveita on kunnon juoksuvaatteet stadiumilta sekä sykemittari ja hihateline puhelimelle.
 

Mörkövalot minulle ja Emilialle :)
 
Tuotteita myy nettikauppa Colore
 
 
 
Eli sellaisia toiveita. Lienee aika mennä nukkumaan, jos huomenna vaikka jos ulos uskaltausi astua.