torstai 23. kesäkuuta 2011

Lomailua

Ollaan touhuiltu tosi paljon loman aikana vaikka mami onkin ollut vähän kipeenä. Lomasta olisi vielä muutama päivä jäljellä ja ne vietetään sitten ihan ystävien ja perheen kesken.

Viime viikolla jatkettiin meidän allasprojektia ja saatiin allas aika hyvälle mallille, vaikka tästä lienee tuleekin sellainen ikuisuusprojekti :) Istutukset puuttuvat ja kiviä saa kantaa ehkä vielä pari kesää altaan ympärille! Mutta onpahan joka kesä jotain näperreltävää! Tällä hetkellä allas näyttää tältä..

Image and video hosting by TinyPic

Eniten ollaan vietetty aikaa terassilla, grillailtu ja oltu ihan kotona. Neidistä on superkivaa kopsutella kävellä ympäri terassia ja välillä huilailla omalla pienellä terassituolilla.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Eilen tultiin kotia, kun oltiin neidin kanssa yksi yö mummin ja ukin luona pyörähtämässä. Meinattiin jäädä kokonaan, kun mamin auto teki tenät juuri lähtiessä, mutta illemmalla päästiin sitten jo ajelemaan kotia kohti. Tänään olikin sitten seikkailupäivä Sinkkolan-kotieläintarhassa. Meidän harmiksi suurin osa eläimistä oli päiväunilla katoksissaan, mutta kyllä me kaikkea jännää ehdittiin nähdä. Neiti oli yhtä aikaa innoissaan ja sit kuitenkin jänskätti isot possut ja hevoset. Koko ajan piti päästä äidin syliin katsomaan :) Ja sit katseltiin aika totisena ja ihmeissään! Neidin mielestä kanat ja kukko oli mielenkiintoisimmat, varmaan kun ne oli vähän pienempiä ja ainoat jotka olivat hereillä!

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Tää mami yrittää henkisesti valmistautua juhannukseen, neiti lähtee nimittäin ekaa kertaa yökylään :) Huomenna mummi ja ukki käyvät neidin iltapäivällä ja takaisin tullaan sit lauantaina. No nautitaan ansaitusta vapaapäivästä, ensimmäisestä vuoteen ja 3 kk :) Nyt pitäisi lähteä siivoamaan. Suunnitelmissa on huomiseksi jokiristeily ja sitten tullaan meille grillaamaan ja katsellaan mitä keksitään. Joten pitänee vähän laittaa mökkiä juhannuskuntoon!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Loma aloitettu

Lomasta viikko jo mennyt.. järkyttävässä migreenissä tietenkin! Maanantaina alkoi päänsärky, joka paheni ja jouduin keskiviikkona käymään lääkärissä, kun ei enää tahtonut ruokakaan pysyä sisällä. Sain migreenilääkkeet ja pikkuhiljaa olo alkaa parantumaan ja lomastakin aletaan jo nauttimaan. Paljon on suunnitelmia ja vielähän tässä on kaksi viikkoa jäljellä.

Vaikka olinkin järkyttävän kipeä, yritettiin aurinkoisista päivistä nauttia edes hieman. Loman aloitin aloittamalla meidän terassinkäsittelyprojektin. Eli vihreää puuöljyä. Pitäisi vielä ostaa toinen purkki ja saisi kaiteet ja kuistitkin käsiteltyä. Tällä hetkellä terassi näyttää lähinnä tältä.

Image and video hosting by TinyPic

Suurin osa ajasta ollaan oltu terassilla ja neitikin on läpsytellyt pitkin terassia ja ihmetellyt mitä kaiteiden takana tapahtuu! Eläimet nautiskelevat myös ulkona oleskelusta.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Perjantaina katseltiin kun isi laittoi etupihalla autoa. Neitillä riitti omia tutkailuja ( ja jätskiäkin näköjään on syöty!)

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Tulevalla viikolla riittää ohjelmaa! Toivon mukaan saadaan allasprojekti loppuun, käydään neidin kanssa Sinkkolan kotieläintarhassa ja ehkä vielä sukulaisissa :) Nyt ehkä kykenee jo muutakin kun makailemaan sohvalla, niin ehkä ehdin koneellekin useammin päivittelemään!