perjantai 23. syyskuuta 2011

Vapaapäivä = leivontapäivä

Meidän perhe kärsii järkyttävästä flunssa-aallosta. Neiti on vielä hirveässä räkätaudissa, mutta onneksi alkaa jo helpottaa. Tällä hetkellä mies on vuorostaan kuumeessa. Neidillä tulee lisää hampaitakin, joten pienimuotoista kiukkuamista on ollut ilmassa. Tänään onneksi yöunille rauhoituttiin jo helpommin ja äidille jäi aikaa bloggailuun! Tällä välillä olen käynyt Ikean reissun heittämässä ja kunhan saisin aikaiseksi, laittelen kuvia shoppailutuloksesta.

Syksy on saapunut ja itse asiassa eilen satoi illalla luntakin! Syksyllä kaksi asiaa, joita on pakko päästä tekemään: Leipomaan ja tekemään ruokia leivinuunissa. Vapaapäivinä on tullut nyt leivottua TOSI paljon. Löysin kivan sämpyläreseptin Sunnuntai jauhopussista.

Rouheiset Sämpylät

5 dl vettä
1½-2 tl suolaa
2 rkl sokeria tai siirappia
1 ps kuivahiivaa
12-13 dl sunnuntai rouheinen sämpyläjauho
100 g leivontamargariinia

Voiteluun vettä ja pinnalle auringonkukansiemeniä

Neiti toimi leivontatuokion avustajana ja aloitimme tietysti pyyhkimällä pöydän :)

Taikinan teko aloitetaan lämmittämällä vesi kädenlämpöiseksi. Veteen lisätään suola ja sokeri/leipäsiirappi. Kuivahiiva sekoitetaan osaan jauhoista ja sekoitetaan joukkoon. Sen jälkeen lisätään loput jauhoista ja viimeiseksi kädenlämpöinen margariini. Ja sitten vaivataan!

i

Löysin meidän uunista toiminnon, jolla uunin saa lämmitettyä 35 asteeseen. Oli muuten taikinan kohottamiseen aivan täydellinen.. :)
Taikinan kohottua vaivataan taikinasta ilmat pois ja leivotaan sämpylöiksi. Annetaan taas hetki kohota, jonka jälkeen voidellaan ja ripotellaan päälle auringonkukansiemenet. Sitten uuniin keskitasolle 225 astetta, 12-15 minuuttia. Lopuksi nautitaan tuoreista sämpylöistä.