keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Ilosaarirokkia

Ilosaarirokkia vietettiin toissa viikonloppuna ja me oltiin miehen kanssa viettämässä viikonloppu rokkaillen. Tämä postaus piti muuten tehdä jo viikko sitten, mutta olen ollut ensin kuumessa ja flunssassa ja maanantaina aloin oksentamaan. Eli kunnon oksennustauti vielä päälle.Nyt alkaa taas jo henki pihistä.

Mutta takaisin rokkailuun! Lauantaina alkoi rokkailu ja neiti lähti aamulla mummin ja ukin luo. Me suunnattiin kohti linnunlahtea.

Bänditarjonta oli aika huono mutta muutama oli jotka haluttiin käydä katsomassa. Ensimmäisenä alkoi soittamaan Michael Monroe. Keikka oli ehdottomasti paras kaikista mitä käytiin vilkuilemassa!

Image and video hosting by TinyPic
Koko päivän oli sateen uhka, mutta pisaraakaan vettä ei satanut. Oli ihan superhauskaa makailla kavereiden kanssa nurmikolla ja kuunnella musiikkia.

Image and video hosting by TinyPic

Toinen bändi, jonka erityisesti halusin nähdä oli Apulanta. Apulanta soitti tosi pitkän keikan taisi olla jopa 1,5 tuntia.

Image and video hosting by TinyPic

Lauantai-ilta päättyi perinteiseen ilotulitukseen, jonka jälkeen lähdettiin miehen kanssa taksijonoon.

Image and video hosting by TinyPic
Sunnuntaina minä kävin pyörähtämässä alueella, mutta lähdin mäkin kautta kotiin ja neiti olikin jo mummin ja ukin kanssa odottamassa. Ilta katseltiin televisiota ja mässäiltiin :)

Ei kommentteja: