keskiviikko 11. elokuuta 2010

Stitch 'n Bitch, neulomista for dummies

Arvatkaa mitä ajattelin tehdä. Neuloa! Tai jotain ainakin sinne päin. Joskus miljoona vuotta sitten kokeilin tehdä sukan vartta ja sainkin hyvän alun aikaiseksi, kunnes kyllästyin. Nyt löysin vanhemmiltani joskus aikoinaan ostamani neulonta kirjan, jonka sitten lahjoitin äidilleni, koska kirjassa oli hyviä neulontaohjeita.

Kyseessä oli Stitch 'n Bitch- neulojan käsikirja. Selailin kirjaa ja innostuin jälleen. Kirjassa on todella yksityiskohtaiset ja helpot ohjeet meille, jotka ovat onnettomia neulomaan. Kirjassa kerrotaan kaikki perussilmukoista vaikeimpiin silmukoihin jnejne. Kaikki on lisäksi kerrottu todella hauskasti ja opettulusta tulee todella hauskaa. Lisäksi kirjassa on eritasoisia ohjeita, joilla voi harjoitella.

Äitini toi tänään kyläillessään puikot ja muutaman kerän lankaa, joten ehkä joku ilta pääsen jopa harjoittelemaan, ehkä jo tänään! Kaivoin vanhoja käsityölehtiä ja ajattelin kokeilla Emilialle tehdä jotain kivaa. Joten toivottavasti onnistuu! Tulen sitten tänne vuodattamaan, kun olen miljoona kertaa purkanut tekeleeni ja heittänyt puikot nurkkaan! Ei vaineskaan, hyvä siitä tulee!

2 kommenttia:

birdiebabe kirjoitti...

Minulla on kyseinen kirja, ja tuo hauska kerronta saa kyllä kaiken vaikuttamaan liiankin helpolta. Laitahan sitten kuvia tuotoksista,ehkä itsekin uskaltaudun taas puikkojen pariin.

MuotiMamma kirjoitti...

Joo kuulosti tosiaan helpolta, mut kyllä tää harjoitusta vaatii! No hyvin alkaa pikkuhiljaa muistumaan mieleen :)