sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kissajuttuja

Meillä on tällä hetkellä neljä kissaa, joten kissat ovat osaksi vallanneet meidän talon ja tällä hetkellä pitäisi tehdä uusia hankintoja kissoille. Varsinkin kun talossa on pentu, niin ensimmäisenä tarvitsisimme uuden raapimispuun. Isommat kissat ovat päivisin jonkin verran ulkona, joten heillä riittää virikkeitä ja puita, joihin kyntensä teroittaa, mutta pikkupulleroiselle pitäisi hankkia jokin teroituspaikka. Mitään isoa monumenttia en kotiini halua, joten jokin pieni puu pitäisi löytää. Olen aina kironnut, että kaikki puut ovat järkyttävän näköisiä, mutta nyt olen löytänyt kaikkia ihanuuksia zooplussan sivuilta, josta löytyy kaikenlaisia ihanuuksia :) Näiden välillä pohdin tällä hetkellä, todennäköisesti joko tuo keskimmäinen vihreä tai nojatuolin näköinen oikealla. Sopivan pieniä ja kivannäköisiä.

Zooplussalla löytyy ihania puita myös isompana. Jos meillä olisi tilaa, valitsisin todennäköisesti
jonkun seuraavista..Plussaa tuotteissa on myös edulliset hinnat.
Kissoille pitäisi tehdä tälllä hetkellä muitakin hankintoja, tällä hetkellä ongelma on liian pieni kodinhoitohuone (eli varmaan pitäisi vaan ostaa isompi talo!) ja kissojen hiekkalaatikoista, joita on siis kolme, tulee kauhea siivo, ja tietenkin haju ellei pusseja kiikuta heti pihalle. Olenkin alkanut miettiä kissanhiekkaroskista. Paljon on kehuja saanut! Kesällä isot kissat tekevät tarpeensa ulos, joten silloin ei kauheasti puhdistamista ole, mutta nyt talvisin pitäisi koko ajan olla laatikkoa putsaamassa. Roskiksen etu on siis että se syö hajut ja on helppo tyhjentää, vähän samalla periaatteella toiminee kuin vaipparoskikset. Lisäksi ajattelin yrittää etsiä kunnolliset matot hiekkalaatiokoiden eteen ettei joka paikka olisi aina kauheassa hiekassa. Kolmas hankittava asia olisi feromonihaihdutin. Meillä pojat ei oikein tule keskenään toimeen, ja tuloksena yksi kissoista merkkailee välillä mihin sattuu ja ehkä pitäisi kokeilla tuota feromonia. Olen kuullut että monelle on siitä ollut apua..

Kaikki kuvat ovat siis lainattu zooplussan sivuilta! Tilausta pitäisi tehdä, varsinkin kun nyt saisi tuon 10% alennusta. Monet tutuistani ovat sieltä tilailleet ja olleet erittäin tyytyväisiä, joten pitää itsekin kokeilla. Koirallekin voisi ehkä jotain herkkuja katsella. Loppuun vielä kissa-aiheinen kuva pikku Tessaliinista, jonka maailmassa monta on ihmeellistä asiaa :)

Ei kommentteja: