maanantai 17. kesäkuuta 2013

Olohuoneen uusi hyllykkö

Tykkään shoppailla paljon kirppareilta ja esimerkiksi olen Tori.fin suuri käyttäjä sekä myyjänä että ostajana. Yllättävän paljon löytyy hyvää tavaraa ja erittäin edullisesti. Viimeisin löytöni Tori.fistä on aivan ihana punainen hyllykkö. Hylly maksoi 5€ ja se on aivan täydellinen olohuoneeseemme.
 
 
Hylly on ihan kunnon punainen ja sopii uudestettuun olohuoneeseen erittäin hyvin. Viimeinkin on olohuoneessa jokin paikka mihin saa laittaa tavaroita esille. Esimerkiksi miehen Texasista tuoma rekisterikilpi on etsinyt paikkaansa. Sopii mielestäni hyvin hyllyyn ja hyllyn tyyliin.
 
 
 
Myös kirjat ja lehdet ovat löytäneet paikkansa hyllyssä. On tullut ostettua muutamia kirjoja, mutta aikaa ei tahdo riittää lukemiseen. Lomalla olisi tarkoitus lukea ainakin yksi kirja, mutta lomaan olisi vielä kuukausi aikaa :/
 
 
 
Työntäyteinen viikonloppu on taas ohi ja nyt pitäisi alkaa valmistautua juhannukseen. Todennäköisesti vietämme sen miehen kanssa kaksistaan kotona, neiti lähtenee maalle. Mutta katsellaan sitä sitten loppuviikosta! Hyvää alkavaa viikkoa!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Keittiökuumetta

Meillä on jo jonkin aikaa ollut talokuume. Ei olekaan mahdoton ajatus, että muuttaisimme tästä jo lähiaikoina, myyntiin ei suinkaan vielä ole ennätetty taloa laittaa, siis VIELÄ :) Ollaan valmistauduttu ajatukseen, että seuraavaan kotiin joudumme tekemään ainakin keittiöremppaa, todennäköisesti kylppäriäkin.
 
Ikeahan julkaisi uuden keittiömalliston ja löysin sieltä jo ehdottomat omat suosikkini ja unelmakeittiöni. Tässä ehdottomasti mieleisimmät!
 
Harmaa miellyttää silmää, ihanat vitriinikaapit ja pikkukaapit.
 
 
 
Mieleinen kaunis liesituuletin
 
 
Musta on tällä hetkellä ehdottomasti mieleisin väri tulevaan keittiöön, lisäksi haluan saarekkeen sekä avohyllyjä.
 
 
 
 
 
Yksi malleista oli ehdottomasti ylitse muiden ja ihastuin totaalisesti. Olen myös haaveillut, että välitila tehtäisiin tiililaatasta, joten seuraava keittiö on niiiin täydellinen. Ilmoitin jo miehelle, et tällainen meille sit tulee ;)
 
 
 
Kuvissa häiritsee kahdenlaiset vetimet, mutta muuten kaikki mieleistä!
 
 
Tässä hauskasti teline lavuaarissa