sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Tyttöjen kesken

Mies lähti torstaina työreissulle jolta palaa vasta huomenna. Ollaan oltu siis ihan tyttöjen kesken. Olen talvilomalla, joten vapaa-aikaa on riittänyt ja tekemättömien töiden lista on vihdoin lyhentynyt. Eli aikaan ollaan saatu. Perjantaina kävin Prisman asiakasomistajapäivillä. Remontointiosastolta sai 15 % alennusta, joten tilasimme vessan laatat. Mies luotti makuuni ja sain valita ihan mieleiset :) Laatat oli varastosta loppuneet, joten saamme ne vasta loppuviikosta. Sitten laittelen kuvia valinnoistani! Maalaamme ensi viikonloppuna saunan mustaksi, joten alepäiviltä ´lähti mukaan myös saunavahat. Eli remonttikevät tiedossa.

Sain viimein laskettua myös pihamateriaalien määrät, joten ensi viikolla voidaan alkaa jo valmistelemaan pihan laittoa. Odotetaan EHKÄ jo innolla!

Olen saanut myös suursiivottua kodin. Meillä oli yrjötautiaalto koko perheessä viikko sitten, joten kotikin on ollut järkyttävässä kunnossa kun kukaan ei ole jaksanut siivota. Miehen ollessa pois kotoa ollaan kovasti myös shoppailtu. Ihanin ostos on pinkki kattokruunu olohuoneeseen (mies varmaan innostuu kun tulee kotiin!) Sitäpä sit kasasin muutaman illan :)


Tänään sitten kannettiin matot pihalle ja laitettiin hihat heilumaan. Sain muutettua järjestystä olohuoneessa ja senkki siirtyi keittiöstä olohuoneeseen.




Tänään pistettiin hihat kunnolla heilumaan ja siivottiin ihan urakalla. Pyykkiäkin pestiin kolme konetta. Veljeni auttoi kattokruunun kanssa ja sekin saatiin kattoon. Valaisin on aivan ihana. Toivottavasti mieskin tykästyy!


Neiti meni rankan päivän jälkeen superaikaiseen nukkumaan joten minä pääsin rentoutumaan ja koneen ääreen. Sain mieheltä joululahjaksi Dolce Gusto kahvinkeittimen ja olen tykästynyt mausteiseen Chai tea latteen, suosittelen. Ja sit sohvan nurkkaan katsomaan leffaa. Huomenna aamulla mieskin on kotona!







perjantai 6. huhtikuuta 2012

Juhlahumussa

Meillä on perheessä tuplajuhlat pari viikkoa sitten. Neiti täytti kaks vee ja isi vähän enemmän . On se niin kätevää kun molemmilla on synttärit samana päivänä, niin pääsee kätevästi yksillä juhlilla. Juhlat alkoivat ensin kakkukesteillä päiväkodissa. Äiti osti laiskana kaupasta frödingen jättimansikkakakun. Mut hyvää oli!


Kotona vietettiin juhlaa lauantaina. Serkkuni on kondiittori joka valmisti meille ihanan hello kittykakun josta valitettavasti jäi juhlahumussa kuva ottamatta :( Päivä alkoi piirretyillä ja äiti heräsi jo aikaiseen siivoamaan ja juoksemaan kaupassa! Neiti onneksi viihtyi television parissa. Tosin ehkä vois vähän kauempaa katsoa.


Juhlat vietettiin hyvin pienesti ihan vaan lähimpien sukulaisten kesken. Neitiä vähän ujostutti ensin, mutta vähän ajan tutustumisen jälkeen oli ihan kauhee villi päällä.



Kissat ihmettelivät vierasten määrää. Meidän pikkuneitikin on kasvanut jo ihan älyttömästi :)

Meillä on aloitettu taas kuntoilu, kun uusi lääkitys tuntuu purevan jo paremmin. Kärsii siis pitkästä aikaa käydä lenkillä ja miehen kanssa salilla. Uutena harrastuksena olen innostunut spinningistä, joka ei käy nivelille. Niin ja kevään suurin uutinen lienee se, että hain sisustussuunnittelija kouluun aikuisopiskelupuolelle. Pitkäaikaisesta haaveesta on kyse, katotaan kuinka käy :)