torstai 8. maaliskuuta 2012

Kirpparointia ja keväinen yllätys

Tarkoitus oli alkaa ahkerammin kirjoittelemaan blogissa, mutta kun ei elämä muuta keksinyt niin tulipahan sitten norovirus, eli aika heikohko olo on ollut.. Nyt alkaa jo ohi mennä, mutta loppuviikko ollaan vielä sairaslomalla. Noroilun keskelle sattui minulle kirpparipöytävaraus, jota ei tietenkään ehtinyt perua enää, joten vessassa ravaamisen lomassa hinnoittelin tavaroita ja tiistaina kiikutin kassit kohti kirpparia. Hengissä ja kuivin housuin selvittiin :D Huomenna käydään viemässä neidin kanssa lisää tavaraa ja täytyy katsastaa kuinka paljon kauppaa on tullut. Käyn myös useaan kertaan järjestelemässä pöytääni.

Vaikka vatsassa möyrysi, ehdin kiertää kirpparin tiistaina ja mukaan tarttui pari paitaa. Ihastuin lindexin raikkaaseen kauluspaitaan ja jostain kumman syystä tarrasin ihanaan läpikuultavaan lepardipaitaan. En ikinä käytä mitään eläinkuoseja, mutta tämä veromodan paita oli ehdottomasti saatava. Näytti todella kivalta kun vyötärölle laittoi pienen vyön. En viitsinyt ottaa päällä ollessa kuvia koska sattuneista syistä oo ei ollut hehkeimmillään :) Paidat maksoivat 3e per paita ja olivat uudenveroisia.




Onnistunein ostos oli kuitenkin pieni virkattu koristetyyny, johon myös ihastuin täysin. Virkattu tyyny sopii nimittäin pikkuneidille rahiksi olohuoneeseen ja on erittäin kovassa käytössä! Mietin pitkään tyynyn väriä, mutta sehän soveltuikin hyvin meidän olohuoneeseen. Ruokailun ajaksi neiti käy laittamassa pehmonallet rahille istumaan siksi aikaa.






Ja silloin kun neiti ei kuluta rahia, valtaavat kissat sen..
Niin ja loppuun sitten se ylläri. Tää mamma pääsee keväällä Hollantiin. Soittivat töistä tänään, että voitettiin eräs koko Suomen kattanut kilpailu, jonka pääpalkinto oli matka koko työporukalle Hollantiin ja me saatiin se! Koskaan en o voittanut mitään, joten aika järkyttävän hienoa!!