lauantai 27. helmikuuta 2010

Lunta, lunta ja lisää lunta

Tästä postauksesta taitaa tulla ekstrapitkä, niin paljon on viikonloppuna jo touhuttu ja saatu aikaan..KERRANKI! Ensinnäkin sain aloitettua paitaprojektin kun ihana mieheni osti minulle Eurokankaasta velourkangasta. Suunnitelmana oli tehdä jokin tunikamekon tapainen. Lopputulos mietitytti kyllä, koska en o ikinä ommellu kestovaippoja kummempaa. Eikä oikeestaan kaavojakaan ollu, piirsin kaavat vanhasta paidasta. Raidallinen kangas ei ehkä ollu kaikista helpoin ensimmäiseksi ompeleeksi, koska pelkästään palojen leikkaamisessa meni oma aikansa, jotta sain raidoitukset passaamaan. Pieni apulainen oli mukana koko ajan eli meidän Tikru vauva.



No eilisen illan ahertamisen jälkeen tuloksena oli lähes valmis mekko. Siistiminen ja vyötärökaitale puuttuu vielä tässä vaiheessa. Toisessa kuvassa onkin sitten jo valmis paita.

Photobucket

Toinen viikonlopun "projekti" oli katolta tulleet lumet. Aikaisemmin lumet ei itseksiään ole tulleet, joten yllätyksenä lumet tärähti tänään kunnon ryminällä suoraan autojen päälle. Autoille ei käyny kuinkaan, onneks. Ja onneksi kukaan ei jäänyt vyöryn alle, sillä olin just koiran kaa pihalla leikkimässä. No shokin jälkeen sit aloitettiin miehen kaa siivoomaan jälkiä pihalta ja kaivaa autoja esiin. Minäkin innostuin kolaamaan, vaikka mies huuteli koko ajan et nyt riitti rehkiminen. Mut kivaa oli Tuli kaikille kunnon ulkoilupäivä! Ulkona vietettiin lähes neljä tuntia.

Photobucket

Myös eläimet nauttivat ihanasta kelistä, koira lumihangessa, kissat tapansa mukaan tyytyivät katsomaan lämpimästä sisältä :)

Photobucket

Viikonloppuna piti vauvallekin askarrella jotain, joten päätin huovuttaa jälleen yhdet äidin neulomat villikset. Kuvan tempasin ihan päästäni ja se on nimetty Einariksi :D

Photobucket

Lopuksi vielä tän illan kotiasua. Kuva oikein edustava lumitöiden jälkeen. Väsyneenä ja vaatteet märkänä ensimmäinen ajatus oli vaan saada jotain kuivaa päälle ja villasukat jalkaan.

Photobucket

Tunika tilattu Otto-Suomi
Toppi H&M Mama
Legginssit Espirit
Villasukat Äidin tekemät


Joka kuva taitaa olla nyt vähän erilainen, kun opettelen samalla ton photobucketin käyttöä!

torstai 25. helmikuuta 2010

Nopeaa toimintaa..

Tilasin kuukausi sitten Hairstoresta tuotteita ja vihdoin ja VIIMEIN paketti sitten tulikin.. Tilasin lähinnä muotoilutuotteita, mutta testiksi myös uutta hoitoainetta. Muotoilutuotteissa lemppareita on ehdottomasti Tigin tuotteet ja tällä kertaa shoppailtua tuli vanha tuttu Superstar Queen for a day tyvikohottaja ja Masterpiece hiuskiinne. Tarjouksena taisi olla kaksi yhden hinnalla.



Koska tykkään käyttää paljon lämpörullia tuli ostettua myös muotoilunesteitä, joista Kaduksen slalom suojaa kuumalta. Wellan crystal styleria minulla on ollut aikaisemminkin ja olen kovasti tykästynyt, koska jättää tosi kivan kiillon hiuksen pintaan. Hoitoaineena testissä Lifetexin extra rich vaahto. Muutaman kerran jo tullut kokeiltua ja vaikutti ihan ok tuotteelta. Miinuksena tosi pitkä käyttöaika eli pitää olla 5min hiuksissa..



Tänään oli myös koulupäivä taas ja kouluun lähdettiin sitten seuraavalla asusteella..




Huivi H&M
Neulemekko H&M
Legginssit Espirit
Saappaat Ellos
Laukku Ellos
Villakangastakki H&M
Kaulaliina Pieces


Löysin myös vanhan paidan kaapista, josta ajattelin luopua, mutta ihastuin nappeihin ja meinaan hyötykäyttää tulevaisuudessa, joten purkuhommiks meni taas :)

tiistai 23. helmikuuta 2010

Paketti Englannista

Vihdoin ja viimein sain tänään odottamani paketin Englannista. Tosin nopeesti tuli, koska tilauksen tein viikko sitten. Mutta paketin sisältöön... Paketista nimittäin kuoriutui vaaville ikioma Fisher-Pricen rainforest sitteri!



Kasaamiseen meni aikaa pari minuuttia, mut sit petyin ku tajusin ettei meil o pattereita et vois ihanuutta testata. Eli kauppaan täyty lähtee.



Patterit löytykin sit kaupasta ja pääsin testaa ja mainiolta vekottimelta vaikutti ja yhtä ihana kuin kuvista oon nähny. Nauroinki et ehdin kuluttaa yhdet patterit jo ennen ku vauva tulee. Pelkästään toi vesiputous on jo mahtavan näköinen :D



Noista roikkuvista leluista kun heilauttaa, alkaa soimaan musiikki, siin varmaan riittää vauvalla ihmettelemistä...



Sitä huomaa et on vähän mökkiydytty, kun yhdestä sitteristä riittää riemua, mut on se vaan suloinen :) Tänään sain tehtyä myös kaavat paitaa varten eli muutakin on tehty kun räplätty sitteriä. Täytyy toivoo et kankaat tulis nopeesti!

maanantai 22. helmikuuta 2010

Leivontaa..

Viikonloppuna tuli todellakin pitkästä aikaa leivottua ja kuten aikaisemmin mainitsin, niin laskiaispullia ja kinkkukierteitä tuli tehtyä. Kinkkukierteiden reseptin löysin joskus herkkukirpun blogista ja muuttelin sitä hieman. Ihan älyttömän hyvää ja nopeeta. Kierteisiin tarvitsee:

Lehtitaikinalevyjä
Pussi kinkkusuikaleita
200g tuorejuustoa (Itse käytän valkosipulituorejuustoa)
Lisäks voi laittaa juustoraastetta


Lehtitaikinalevyjä kaulitaan vähän pidemmäksi, leventää ei tarvii. Sit tuorejuustosta ja kinkkusuikaleista sekoitettu täyte levitetään koko levylle ja rullataan. Rullasta leikataan kolme kierrettä. Sit vaan pellille, voidellaan munalla ja ite laitan viel juustoraastetta päälle. Uuniin 225 astetta, n 10-15min.



Lisäks tuli tehtyä ihan perus laskiaispullia. Eli vehnäpullaohje ja väliin hilloa ja kermaa. Hillona tykkään käyttää Saarioisten mansikka-vaniljahilloa, koska tykkään tosi paljon vaniljan mausta :) Tos hillos se maistuu kivasti!



Tänään iski tekemisen puute, joten purin yhden vanhan poolotunikan/mekon, josta ajattelin piirtää kaavat ja ommella jonkun kivan villamekon. Tilasinkin kangastukusta kankaita´, joten loppuviikosta pääsee ompelemaan toivon mukaan.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Pitkästä aikaa!

Viikko on ollut yhtä kiirettä, mies oli kovassa kuumeessa ja minä sit hoidin tietysti koko taloutta viikon ajan. Nyt sit alkaa helpottaa, joten tää mamma ehtii nettiinkin! Viikon aikana on tapahtunu paljon.. Perjantaina viikko sitten kävin sairaalassa, jossa äitipolilla todettiin vauvan laskeutuneen ja kiinnittyneen. Tiistaina neuvolassa todettiin sama asia ja sain rasituskiellon, koska vauva sais viihtyy mahassa vielä ainakin pari viikkoa. Meil on koti aika mielenkiintoisen näköinen, koska mies on kipee ja minäkään en saa siivota niin täytyy vaan toivoo et ei pahemmin tulis vieraita käymään.. :D Kun perheessä on 3kissaa ja koira niin karvaa ja pölyä riittää..

No viikolla tuli shoppailtua. Lempisaappaani on kauan ollut Spiritin Carmenit valkoisena ja nyt bongasin tarjouksesta -50% vastaavat ruskeana, niin eihän niitä voinu olla ostamatta :)



Näil on kyl niiiiin hyvä kävellä ja korkoa sopivasti 7cm, muut vaatteet Mekko Espirit, sukkikset Halens


Lisäks shoppailin aletuotteita Yves Rocherilta



Coleurs nature meikkivoide sävy 100 beige, ihanan vaalea ja kevyt
Värivoide Yria sävy porcelain
Poskipuna sävy Rose
Kasvovesi ja puhdistusvaahto, molemmat olleet erittäin hyviä!

Aurinko on alkanut paistaa, joten oli pakko ostaa kukkia. Rakastan kaikkia valkeita kukkia, nyt kotiin lähti kaupasta krysanteemi!



Viikonloppuna ajattelin pitkästä aikaa leipoa, eli ehkä jotain ruokapostausta tulossa. Kinkkukierteet ja myöhäiset laskiaispullat olis suunnitelmissa, mikäli ei miehen kuumetauti iske!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Pientä hemmottelua arkeen

Yö meni valvoessa ja aamulla olo oli eeerittäin kärtsy. Mies oli töissä ja päätin sitten et tänään on pikainen hemmottelupäivä. Eli suihkuun ja kaikkea ihania rasvoja naamaan jne. Ja olo parani heti ja virkistyi muutenkin!

Aamun ohjelmaan kuului ensin kasvojen kuorinta ja pikakasvonaamio. Tuotteina Yves Rocherin perus 3 minuutin puhdistava naamio sekä sitä ennen siis kuorin kasvot Rocherin kuorintavoiteella. Kosteusvoiteena vartalolle käytin Avonin vartalojogurttia. Tuoksuu hyvälle ja kosteuttaa tosi hyvin.



Sen jälkeen hoidettiin sitten kädet ja jalat. Harmitti kun jaloille ei ollut kaapissa kuorintavoidetta, joten tällä kertaa ainoastaan viilentävää kosteusvoidetta. Varsinkin kesällä kyseinen tuote on todella luksusta! Ja käsiin perus kosteutusta.



Lopuksi vielä lakat kynsiin. Tällä kertaa helmiäistä Yves Rocherin Luminelle sävy Roosa



Sit riittikin puhtia laitella ja siivoilla kotia :) Mies tulee kohta salilta kotiin ja luvattuna on jalkahieronta, joten ei tää hemmottelu vielä tähän päättynyt!

tiistai 9. helmikuuta 2010

Huovutusta ja shoppausta

Innostuin aamulla kokeilemaan huovutusta villapöksyihin. En o koskaan ennen kokeillu moista ja äitini oli ostanut minulle lahjaksi tarvikkeet ja lankoja, jotta pääsisin kokeilemaan. Yllättävän helppoa se sit olikin.

Ensin pino huovutuslankaa ja alettiin töpöttämään ja hahmottelemaan. Huovutusneula näkyy kuvassa oikealla..Pöksyjen sisällä minulla oli styroxpala, johon sai tökittyä :)



Sitten lisättiin väriä ja taas tökitään. Huopaa sai mielestäni laittaa suht paljon..



Tässä vaiheessa pohja on valmiina ja aloitetaan viilaamaan ja tekemään ääriviivoja..



Väliin tällainen välivaihekuva



Ja sitten lopuksi siis ääriviivat ja lopputulos näytti tältä:



Tosi tyytyväinen olin lopputulokseen tälleen ensikertalaisena, joka ei koskaan hirveesti o välittänyt käsitöistä jne :D Vai mitäs sanotte?

Sit omiin shoppailuihin! Postissa viimein tuli tilaamani saappaat.



Mut nyt menen keittelee hedelmäkeittoa ja illalla mahdollisesti, jos mies lähtee salille, ompelen.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Viikonloppu meni kiireisenä. Sunnuntai oltiin käytännössä koko päivä poissa kotoa, molempien vanhempien luona reissattiin. Lauantai meni vaippaommelluksissa ja siivoillessa. Lähinnä laittelin tulevaa huonettani. Löysin jo potentiaalisen työpöydän yllättäen kauppareissulla. Käytiin paikallisessa prismassa ja sieltä löytyi peruspöytä valkoisena juuri toiveiden mukaisena. Hintakin suht edullinen 64 €. Pitää vielä mittailla ja tuumailla mutta mieleinen oli kyllä.

Viikonloppuna sain pestyä ja laiteltua loput vauvan tavarat, joten laitoin erikseen jo pussiin vauvalle kotiutumisvaatteet valmiiksi, jotta miehen ei sit niitä tarvii alkaa miettiä. Kassiin laitettiin ruskea H&M Nallepuh veluuripuku, body sukulaisilta kierrätetty, sukat ja kypärämyssy äippäpakkaus, sininen fleecepuku kirppari. Kuvasta puuttuu äippäpakkausen toppalapaset, tossut ja myssy. Ja autoon tietty uusi lodger shelter lämpöpussi.



Viikonloppuna raivailin siis myös tulevaa huonettani. Ja pikkuhiljaa se alkaa järjestäytyä! Takaosan hylly odottaa noutajaa, siitä kun siis eroon pääsee niin huoneeseen tulee vielä enemmän tilaa. Punaiset matot ovat lattialla vaan suojana, eivät siis jäädäkseen :) Ihana uutinen viikonloppuna yllättäen oli et vanhemmat oli ostaneet uuden kannettavan joten mahdollisesti minä saisin heidän entisen. Oon jo pitkään haaveillu omasta koneesta, mut en o raaskinu ostaa. Opiskeluun lähinnä ois kiva, et vois tuolla omassa kopissa sit tehdä koulujuttuja jne.



Viikonloppuna mamma puuhaili seuraavassa asusteessa.. Kuvissa jo uudet ihanat punaiset hiukseni. Tykkään ite ainakin kovasti!



Kauluspaita H&M
Harmaa paita H&M mama
Legginssit Espirit


Tänään paukahti käyntiin muuten rv 34 eli hitaasti, mutta varmasti edetään! Selkäkipu vaan pahenee, mut välillä on parempia päiviä joten täytyy yrittää nauttia niistä!

perjantai 5. helmikuuta 2010

Sisustussuunnitelmaa!

Tänään oli riemun päivä kun sain vaatehuoneen, eli tulevan mun huoneen vanhoille huonekaluille uudet omistajat. Vanhan atk-tason möin netissä ja se haettiin tänään. Toisen hyllyn halusivat vanhempani. Eli nyt pääsen toden teolla miettimään tulevaa sisustusta ja pakkailemaan pikku hilpehöörejä huoneesta varastoon.

Eilen tuli anttilan uusi kuvasto ja rakastuin heti ihanaan printtikankaaseen. Vaatehuoneen takaseinälle tulee hyllysäilytystilaa joten haluan niiden eteen verhon, jotta tavarat saisi piiloon. Kangas näyttäisi tältä:



Toinen kuviovaihtoehto on cinema mut itestä ehkä toi yellow cab ois parempi.



Kuvat Netanttila

Lisäks askon kanta-asiakasalessa oli mainion näköinen, juuri oikean kokoinen matto huoneeseen. Hintaa taisi olla 19,90€. Koko 54*120cm. Eniten kiehtoisi joko ihan valkea tai beige.



Kuva Asko

Jostain vielä pitäisi katsella valkoinen kiva työtaso niin alustavasti sisustus olisi valmis.

Eilen oli myös neuvolapäivä. Painoa on tullut hurjasti lisää eli kilo per viikko parin viikon sisällä. Eli turvotus on rantautunut sit tän mamman nilkkoihin. Suolainen ruoka on nyt sit kiellossa. Lantiokipujen takia mammajumppa meni nyt kiellettyjen listalle ja ensi viikoksi sain soittoajan sairaalaan lääkärille, joka päättää sit voisko jotain lääkettä kokeilla. Kivuliasta on joo ollut, mutta meinasin hemmotella itseäni värjäämällä viikonloppuna hiukset. Jos kokeilis pitkästä aikaa punertavaa väriä!



Perjantain asusteena toimii uusi mekkoni sekä tuttua tutummat sukkikset.



Mekko Espirit
Sukkikset Halens

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Huilipäivä

Eilisen jumpan jälkeen lantio ja selkä oli niiiin kipeet et päätin tän päivän ottaa iisisti. Makailla sohvassa ja kattoo telkkaa. Mies on koko illan töissä, joten tylsyys iski tunnin makaamisen jälkeen ja kaivoin kankaat ja koneen esille ja turautin ommella yhden vaipan. Kankaina käytin babyfleece ja sisäkankaana bambufleeceä muistaakseni. Tein tosta bambufleecestä vaippaan kiinteän lisäimun kun oli jääny kangassuikaleita. Mallin otin Muumi-taskuvaipasta.



Tänään olen myös lääkinny ja hoivannu kipeetä kissaamme, jolla siis silmätulehdus ja turaan geeliä silmään neljä kertaa päivässä! Tähän väliin ajattelinkin esitellä meidän perheen ihanuudet eli karvaiset lapsemme :) Kuvassa lueteltuna vasemmalta oikealle Tipsu (silmäkipuinen), takana Taku ja oikealla Tikru!



Lisäks meidän perheessä on ihana Roni koiruus, joka yleensä on tympääntyny kun mamma istuu netissä..



Shoppailtiin miehen kanssa myös vauvajuttuja netissä ja löydettiin mieleinen fleece kantopussi, jota siis voi käyttää myös autossa lämpöpussina turvaistuimessa. Ihastuttiin kyseiseen viritelmään jo lastentarvikeliikkeessä, mut nyt sit saatiin aikaiseksi tilattua. Malli siis lodger shelter. Kuvassa ruskea väri, mutta meille tilattiin vaalea beige.



Ja laitetaan vielä jonkinlainen mammailu kotiasu. Eli minimamman rentoakin rennompi kotiasu :D



Tunika H&M
Villasukkikset Halens
Sukat joululahja

tiistai 2. helmikuuta 2010

Mammajumppailua selkäkivusta huolimatta

Raskauden aikana olen kärsinyt selkäkivuista lähes alusta alkaen. Selkävaivoja minulla on ollut aikaisemminkin, joten odotettavissa oli et selkä remppaa raskauden aikana. Selkäkipu on hieman hellittänyt, mutta tilalle on tullut järkyttävä lantiosärky. Se valvottaa yöt ja kiukuttaa päivät. Sisulla tässä kuitenkin mennään ja ajatellaan vaan ettei tää ole ikuista ja helpottaa kyllä. Tänään sit olin viikottaisessa mammajumpassani ja selkää kivisti, mutta loppujen lopuks liikunta tuntui auttavan.

Mammajumpan lisäksi kävin lankaostoksilla Käsityövakassa. Aivan ihana uusi käsityöliike Joensuun keskustassa. Äitini aikoo neuloa minulle ponchon, jonka ohje on Johannan blogista. Langaksi valitsin Garnstudion Silke-alpaca langan, sävynä helmiäisharmaa. Lanka on siis 80% baby-alpacaa ja 20% silkkiä. Silkin ansiosta langassa on todella kiva hohto.



Matkalla pyörähdin apteekista hakemassa kissallemme silmätulehdukseen lääkkeet ja huomasin uuden acon huulivoiteen hintaan 2,60€. Olen pitkään yrittänyt muistaa ostaa jotain huulivoidetta sairaalaa varten. Vietin yhden yön raskauden aikana lapsivuodeosastolla tarkkailussa ja osastolla on aivan järkyttävän kuiva ilma sekä veto, joten kunnon huulivoide on tarpeen! Pikaisesti jo ehdin kokeilla ja vaikutti varsin kivalta tuotteelta. Ennen sairaalaa pitäisi hankkia vielä sairaalakassiin kosteusvoide, joka minulta myös on loppu. Ehdottomasti paras voide järkyttävän talvikuivalle, hieman atooppiselle, iholle on ollut A-derman exomega. Suosittelen!



Lopuksi vielä tämän päivän pukeutumista. Eli mihin on ahtauduttu :D



Valkoinen neule, Madonna/Anttila
Farkkulegginssit, ONLY
Musta paita, vanha työpaita

Villakangastakki H&M
Saappaat, Ellos
Huivi, Pieces/ONLY

maanantai 1. helmikuuta 2010

Meillä on tänään riittänyt hulinaa, kun miehen suku tuli ihmettelemään mamman mahaa! Mieheni tädit, äiti sekä serkku tulivat tuliaisten kanssa ja leivoinkin ahkerana tiikerikakkua herkuteltavaksi. Tuliaisina saatiin mieheni toiselta tädiltä ihania jättikylpypyyhkeitä ja toinen täti ja hänen tyttönsä toivat erilaisia viherkasveja, koska rakastan kaikkea elävää vihreää!



Sunnuntai menikin vaippaompelussa, sain tehtyä ihanan taskuvaipan ja loppuilta vietettiin miehen kaa rentoutuen ja mässäiltiin megapizzaa leffojen parissa. Tänään täytyy varmaan leikellä vähän taas kankaita jos huomenna hurauttais taas vaipan tehdä.



Tämä päivä ja eilinen vietettiin perinteisessä mamma-asussa eli maailman ihanimmat collegehousut sekä sininen tunika, molemmat H&M



Tänään löysin vilan alesta aivan mahdottoman ihanan hameen ja se oli pakko saada. Saa nähdä mahdunko siihen koskaan, todennäköisesti jossain vaiheessa kyllä :D Mutta hintaa ihanuudella oli 8,90€ joten ei onneksi ollut kallis.



Tänään alkoi käyntiin rv 33, joten viikot vaan käy vähiin!